Klubikyselyn tulokset ovat valmiit!
Vastauksia tuli kaikkiaan 12! Kaikki eivät valitettavasti tule mahtumaan mukaan ensimmäiseen klubiin, mutta palaute on ollut hyvin arvokasta, kiitos kaikille!
Huolellisen matematiikkaräpläyksen ja pisteytyksen jälkeen klubista on toivottu seuraavaa:
1. Millaista lankaa toivoisit klubipaketissa saapuvan?
Sukkalangat voittivat ylivoimaisesti. Klubista tulee siis mitä luultavimmin sukkaklubi. Jatkokysymys: onko halukkaita erilliseen huiviklubiin?
2. Minkä hintaluokan klubista olet kiinnostunut?
Peruslankaklubilla oli kannattajansa, mutta eniten kannatusta sai yhdistelmä, jossa on sekä peruslankoja että herkkulankaa. Herkkulankaan keskittyvä klubi oli hyvänä kakkosena, joten luvassa lienee herkkulankapainotteinen sekaklubi!
3. Värit!
Tässä kisa oli tiukka kahden vaihtoehdon välillä. Semisolidit päihittivät juuri ja juuri liukuvärjätyt, molemmat vaihtoehdot tekivät selvän eron kahteen muuhun. Joten näitä kahta lienee klubiin tulossa sitten. Liukuvärjätyn langan tekeminen on työlästä, joten jokainen liukuvärjäys nostaa klubin hintaa. Seuraa siis jatkokysymys: 1 vai 2 liukuvärjättyä?
4. Paketin sisältö!
Jälleen kerran tiukka taisto kahden välillä. Ohje ja lankaa sai aavistuksen enemmän tukea kuin pelkkä lanka. Koska ohjeen suunnittelu on aikaavievää puuhaa, todennäköisesti joka paketissa ei ole ohjetta matkassa, mutta yritys tulee ainakin olemaan kova!
5. Montako pakettia toivoisit klubista tulevan?
Tiukka tiukka kisa jälleen. Neljä pakettia voitti kuitenkin kolme niukin naukin, ja joukossa oli vain yksi jolle neljä oli ehdoton ei. Joten neljä pakettia on tulossa!
6. Millainen aikataulu olisi kiva?
Tiukkaa, tiukkaa, paketti kuussa tai paketti kahden kuukauden välein. Mutta koska sekä liukuvärjäys että suunnittelu vievät aikaa, päätän (niukan enemmistön tukemana), että paketti kahden kuukauden välein.
Kohdassa 7 pyydettiin esittämään kysymyksiä. Pari tulikin, tässä niihin vastaukset!
Joku inhokkivärilista olis ehkä hyvä kysästä etukäteen, ettei tuu ihan totaalipettymyksiä. Tykkään kyllä että värit on ylläreitä, mutta jos pystyy vaikka sanomaan et ei sitä-tai-tota väriä niin jee.
Ois kiva jos vois värisävyistä valita jotenkin tyyliin: kirkkaat vs. maavärit tjsp. Itse kun pidän nimenomaan kirkkaista värisävyistä.
väritoivomukset olis ihan kiva juttu, esim itse en halua keltaista enkä luultavasti sinistäkään
Tää värikysymys on toki vähän kinkkinen, pakettien sisältö kun kuitenkin olisi kiva pitää yllätyksenä. Se on kuitenkin todennäköistä, että värit ovat kirkkaita, sillä sellaisia suurin osa Lai-la-lai Yarnzin langoista ovat. It's my thing. Klubin luonteeseen kuuluu aina tietty riski siitä, ettei saa sitä mistä tykkää, mutta langan saa myydä halutessaan eteenpäin. Jos lähden semisolideja tekemään, tiettyyn rajaan asti voin ottaa vastaan toivomuksia, mutta en lupaa noudattaa niitä jokaisen kohdalla (esim. jos vain yksi sanoo että ei pinkkiä, mutta kaksi sanoo että ei vihreää, on todennäköisempää että paketissa tulee pinkkiä eikä vihreää). Tähän väliin voinkin muistuttaa, että väritoivomuksia noin yleensä saa esittää! Teen tilaustöitä!
Millaisina lähetyksinä paketit on ajateltu postittaa, paketteina vai maksikirjeinä, vai tavallisina kirjeina vahvistetussa kuoressa? Itselläni on huonoja kokemuksia siitä, että posti (s**itella) on hukannut paketteja ja kirjeitä multa. Ne on kyllä pitkän ajan kuluessa löytyneet. Viimeiseisessä yhteistilauksessa, johon osallistuin, posti oli myös erittäin hidas. Neljä päivää kakkospostina lähetetyllä paketilla kesti tulla Suomessa paikkakunnalta toiselle. -- Tilityksen pointti siis on että, miten ajattelitte varautua postin töpeksintään?
Klubipaketit lähtevät ykkösluokan maksikirjeinä hienoissa, kestäviksi osoittautuneissa muovisissa pinkeissä postipusseissa, joihin on merkitty myös lähettäjän osoite. Joskus käy niin ikävästi, että postissa yksinkertaisesti katoaa paketteja, eikä korvausta heru kuin vakuutetuista (tai kirjatuista? en tiedä) lähetyksistä. Toki voin lähettää sellaisiakin paketteja, mutta postikulut nousevat sitten vastaavasti. Periaatteessa kuitenkin teen parhaani lähettääkseni sellaisia paketteja, jotka pysyvät koossa ja löytävät perille asti, mutta siitä hetkestä alkaen kun postitäti tai -setä ottaa lähetykset käsistäni en ole niistä enää vastuussa, vaan taakka on Itellan harteilla.
kiitos, hyvää kuuluu, kuis siellä?
No ihan hyvää kuuluu, kiitos kysymästä!
Tarkkailkaa blogia, klubi tulee myyntiin lähiaikoina! Klubiin otetaan 5-6 nopeinta. Tarkan päivämäärän saa liittymällä sähköpostilistalle, ilmoittautua sopii osoitteeseen lailalaiyarnz@gmail.com. Listalla saa ennakkotietoa lankauutuuksista ja -kokeiluista, kurkistuksia tuleviin väreihin ja ilmoituksen blogimyynnin tulevasta ajankohdasta sekä tiedotuksen Etsy-päivityksistä.
29.10.2009
25.10.2009
Warm woolen mittens
Lapastuttaako? Ei huolta! Nyt on tarjolla uutuuslanka, Lai-la-lai Yarnz Mittenz! Ja vyyhti sukkalankaa ja kirjoneulojan unelma, Fat Sock Trio!
Myynnissä nyt heti saman tien, blogin kautta. Näin ostat: kommentoi langan numero ja itsestäsi jokin yhteystieto/tunniste, jolla saan sinuun yhteyden (ravelrynikki, irkkinikki, sähköposti). Maksu tilille tai Paypalille. Postikulut tulevat todellisien kulujen mukaan, eli jos ostat useamman vyyhdin laskutan vain sen mitä Itella vie minulta. Langat tulevat ykkösluokan maksikirjeenä.
1. MYYTY Fantasia: Athos Mittenz, 75 % villa, 25 % nylon, 2 x 50 g / 260 m, käsinpesu. Oiva lapaslanka sillä nylon tuo kestävyyttä!
Hinta: 13 euroa + postikulut 4,25
2. MYYTY Fantasia: Porthos Mittenz, 75 % villa, 25 % nylon, 2 x 50 g / 260 m, käsinpesu. Oiva lapaslanka sillä nylon tuo kestävyyttä!
Hinta: 13 euroa + postikulut 4,25
3. Fantasia: Tapio/Tellervo Mittenz, 75 % villa, 25 % nylon, 2 x 50 g / 260 m, käsinpesu. Oiva lapaslanka sillä nylon tuo kestävyyttä!
Hinta: 13 euroa + postikulut 4,25
4. MYYTY Fantasia: Jalava Sock, 75 % villa, 25 % nylon, 100 g / 420 m, käsinpesu. Oiva perussukkalanka! Lähes yksivärinen, hienoisia vaihteluja elävöittämässä pintaa.
Hinta: 12 euroa + postikulut 4,25
5. MYYTY Sandman: Delirium Fat Sock Trio, 75 % villa, 25 % nylon, 3 x 50 g / 300 m, käsinpesu.
Hinta: 17 euroa + postikulut 4,25
Siinä ovat! Ostakaa ihmeessä, levitetään lankarakkautta!

23.10.2009
Here we come
Etsyyn muutti juuri lankaa! Nämä ihkuliinit löytyvät sieltä ja ovat myynnissä NYT.
Lisäksi oon värjännyt tilauksesta uutuuslankaa.
Tapio Angora Silk, 55 % silkki, 45 % angora, 100 g / 1400 m (hinta 25 euroa)
Tellervo Camel Silk, 55 % silkki, 45 % kameli, 100 g / 1400 m (hinta 25 euroa)
Ja vielä ihan vaan itselleni lapaslangoiksi kaksi 50 gramman vyyhtiä bolivialaista eettistä alpakkaa, värin nimi on Aramis ja näistä tulee mulle kirjoneulelapaset.
Että semmoisia! Ostakaa noita Etsyjuttuja niin saan tilattua lisää noita ihania huivilankoja. On meinaan aika kuolattavia.

14.10.2009
In this club
Hei Lai-la-lai Yarnzin ystävät!
Historiallinen hetki on käsillä, Lai-la-lai Yarnzilla suunnitellaan ihkaensimmäistä lankaklubia ja jotta saisimme siitä mahdollisimman onnistuneen, haluaisimme kuulla asiakkaiden mielipiteitä sen sisällöstä ja kestosta. Joten toivomme, että ennätät vastata allaoleviin kysymyksiin sähköpostitse, vastaukset toivomme sinun toimittavan osoitteeseen lailalaiyarnz@gmail.com.
Ohjeet: Aseta vaihtoehdot mieluisuusjärjestykseen vastauksessasi. Esim: 1) b, a, c; 2) c, a, b jne. Jos jokin vaihtoehto ei tunnu lainkaan hyvältä, jätä se kokonaan pois.
1. Lanka! Millaista lankaa toivoisit klubipaketissa saapuvan?
a) sukkien neulomiseen tarkoitetut langat (tällä hetkellä valikoimista olevista langoista esim. Duo, Sock, Merino Sock, Sea Sock, Shell Sock)
b) huivilangat (Organic Finnsheep Lace, Organic Merino Lace, Organic Merino 4-ply, Merino-Linen, mahdolliset uutuudet)
c) paksummat asustelangat (esimerkiksi Silk Wool, Organic Merino DK, Fat Sock, mahdolliset uutuudet)
2. Minkä hintaluokan klubista olet kiinnostunut?
a) edullisempi peruslankaklubi
b) harvinaisemmista herkkulangoista koostettu klubi tai
c) jotain näiden välistä
3. Värit! Oletko kiinnostunut enemmän
a) semisolideista, melkein yksivärisistä
b) monivärisistä, joissa värijuoksut ovat lyhyitä
c) itseraidoittuvista
d) liukuvärjätyistä
4. Haluaisitko paketissa olevan
a) pelkkää lankaa
b) teeman ympärille rakennettua oheissälää
c) neuleohje, joka on suunniteltu juuri ko. langalle
5. Montako pakettia toivoisit klubista tulevan?
a) 3
b) 4
c) enemmän tai vähemmän (lukumäärä olis kiva)
6. Millainen aikataulu olisi kiva?
a) paketti per kuukausi
b) paketti per kaksi kuukautta
c) joku muu, mikä?
7. Onko jotain mitä emme ole tajunneet kysyä mutta mitä haluaisit tietää klubista tai koet että meidän tulisi tietää? Sana on vapaa!
8. Haluatko liittyä Lai-la-lai Yarnzin sähköpostilistalle? Listalle lähetetään tietoa päivityksien ajankohdista sekä uutuuslangoista ja uutuusväreistä. Jos haluat, liitä vastaukseesi sähköpostiosoite, jonka haluat listalle lisättävän.
Kiitos kaikille, jotka jaksatte vastata. Ensimmäinen klubi tulee olemaan pieni, koska opettelemme vasta tätä hommaa, mutta kaikille kyselyyn vastanneille tulee ennakkotieto klubimyynnin alkamisajankohdasta sähköpostiin. (Reply-toiminnon kautta, eli siihen sähköpostiin josta kysely on lähetetty.) Jos et halua vastaanottaa tätä viestiä, kerro siitä vastauksesi yhteydessä. Roskaposti on inhottava asia.
Vastausaikaa on 25.10.2009 asti. Luultavasti ehdimme käsitellä näitä kuitenkin vasta viikon loppupuolella, joten mattimyöhäisenkin mielipiteet ehditään ehkä huomioida.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)