Värjäsin lankaa. Niitä saa ostaa tuolta. Suurin osa on vielä myymättäkin, oon taas jostain syystä aika vakuuttunut siitä ettei noista tykätä. Tai ehkä se on vaan tällä kertaa niin että noi on musta itestäni niin vitsin siistejä että on silleen hämärästi jonkinlainen pettymys että muut ei rakastakaan niitä yhtä palavasti. Liittyy jotenkin semmoseen samanhenkisen seuran kaipuuseen tai muihin syviin tuntoihin, luulen. (Arcade Firen keikalla yksi parhaita puolia oli se, että siellä oli kolmetuhatta muuta jotka paitsi tiesivät mikä Arcade Fire on, myös rakastivat sitä yhtä lailla.)
Toinen syyllinen on järjestötoiminta. Oon juossut ny pari viime viikkoa siellä sun täällä Tutkan asioita säätämässä ja harrastamassa. Oli Khan-con, oli trekki-ilta, oli kirjamessut, oli eeppinen peli-ilta, oli hallituksen kokkous, jne.
Kolmas syypää on yliopisto. En tajua miten KAKSI (2!) kahden (2!!) tunnin luentoa viikossa ja pari muutaman tunnin harjoitusryhmätapaamista kuussa pitää mua näin kiireisenä! Tosin nyt alko myös verkkokurssi. Ja tenttiä pitäis Suomen kirjallisuushistoria 3. Pitäs varmaan lukeakin se ees kerran. Jos vaikka alottas tässä joku päivä.
Neljäs syyllinen! Runoryhmä! Oon nyt (toistaiseksi, kai mä si samaan rahaan käyn lopunkin) mukana Oriveden Opiston järjestämän Vapaan kirjoittajakoulun runoryhmässä. Neljä tuntia parin viikon välein. Ja sekin silti syö aikaa johonkin mustaan aukkoon. Just tänään kirjotin siihen kolme vaaksan mittaista runoa ja siitäkin suurin osa oli vanhan toistoa, mut silti kului aikaa siihenkin. Tässä teille näyte!
karhu tanssii parkettilattialla
sen silmät ovat pienet
ja mustat tyhjät tähdet
mitä muuta tähti tekisi kuin tyhjenisi
sen tragedia on tämä:
miljardeja miljardeja veljiä
miljardeja miljardeja siskoja
miljardeja miljardeja matkoja niiden välillä
posetiivi soi, karhu tanssii
kynnet raapivat lattiapuusta areenan
sahanpurut, muistot kavioiden kumusta
paljettisuitsien alla tempovat ruunat
peitämme varjostimet punaisilla huiveilla, juomme
eikä näissä hetkissä ole yhtään ilmaa
turpeiden kimmeltävien huulien välissä
hätäisissä kouraisuissa jotka koskevat ihon alle
katkovat hiussuonia
parvekkeelle on satanut lunta
siihen jää jäljet kun käy hengittämässä
Kyl maar on hieno. Ite tykkään. Tosin se on vielä vähän raaka, ja etsii paikkaansa, kavereitaan, mut silti.
Ja si akuutein syypää on viime viikonlopun reissu, jolla en neulonut silmukkaakaan. Käytiin Nokiakotona käymässä ja kattomassa Tampereella Tallipihan lammasmarkkinat. Oli kivaa siellä, ja siihen se lauantaipäivä menikin. Ja si lauantai-iltapäivä meni ajaessa Hämeenlinnaan ja siellä istuessa, samoin kuin lauantai-ilta jo yön puolelle. Siskoa piti käydä kattomassa ja se aina huokailee ja pyörittelee silmiään siihen malliin ko ottaa kutimen käteen että annoin olla si. Ihansama. Sunnuntai meniki sitten keittiössä hellan ääressä, ostettiin markkinoilta viiden kilon kurpitsa ja keittelin siitä marmeladia puolukan kanssa ja sosetta piirakantäytteeksi. Kurpitsapiirakka on muuten si hyvää. Ja si tietty siinä ko ajettiin himaan meni kans aikaa ja oli jo pimeetä.
Eli mä en oo ehtinyt neuloa niitäkään mitä on kesken, saati sitten miettiä tätä haastetta. Ja kun marraskuussa meno vaan kiristyy (NaNoWriMo, anyone?) ni taitaa käydä silleen, että mun tanssisuoritukseni on tosiaan se yksinkertainen tuulimyllykassi ainaoikeaa. Siinä on tosin yksi tosi kriittinen vaihe joka failaa aika takuuvarmasti - se pitäis vuorittaa. Nemesikseni, alalanka, ei varmasti suostu yhteistyöhön vaikka kuinka selittäisin sille että nyt on tämmönen tärkee tanssikisa ja pitäis edustaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti